Kaiken lohdutuksen Jumala - Pirkko Viherkoski

Oma aikamme ihannoi vahvuutta ja pärjäävyyttä. Kiireisinä työvuosina moni joutuu torjumaan lohdutuksen tarpeensa. Kuitenkin tarve tulla lohdutetuksi ei lopu lapsuuden loppuessa vaan säilyy meissä jokaisessa ja korostuu uudelleen, jos elämme riittävän vanhoiksi. Elämän varrella tämä tarve nousee pintaan erityisesti kriisiaikoina, joita tulee vastaan tahtomattamme. Niissä joudumme oman rajallisuutemme eteen ja tutun elämänmenon sijaan kohtaamme epävarmuutta, surua ja luopumista. Tässä kirjassani haluan kysellä, mitä Raamattu ja Raamatun henkilöt kertovat meille Jumalan lohdutuksesta.

Mitä tarkoittaa se, että hän sanoo itsestään: "Niin kuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä." (Jes. 66:13) Raamattu on lihaa ja verta siksi, että sen kuvaamat ihmiset ovat todella kerran eläneet ja taistelleet samojen peruskysymysten kanssa mitä mekin. Jumala ei koskaan toimi omaa sanaansa vastaan. Hän on sitonut kaiken työnsä omaan sanaansa. Sakarjan näyssä Herra lausui hyviä ja lohduttavia sanoja. (Sak. I : 13) Meidän inhimillinen lohduttelumme on usein toiveajattelua, mutta Jumalan sana ja teot ovat yhtä. Hän toteuttaa aina sen, minkä Hän lupaa. Kirjoittajasta: Pirkko Viherkoski on koulutukseltaan erikoislääkäri. Hän on kirjoittanut aikaisemmin kirjaty: Herra on minun Parantajani-lääkärin rukouksia, Sinun haavasi kasvavat umpeen, Murtunutta käytät, Kätketty suru ja Tänä päivänä jos te kuulette Hänen äänensä.

Kirjassa on 107 sivua.

Kustantaja: Kkjmk Oy


ISBN 952-5114-56-2

Hinta: 7.00 € 15.00 €
Tuotekoodi: 100071
Koko: 12x16,5cm

 

 
Kaiken lohdutuksen Jumala - Pirkko Viherkoski